Ystävänpäivänä 14.2. on hyvä hetki ilahduttaa ystäviä ja rakkaita leipomalla suussa sulavia kakkutikkareita eli Cake popseja. Suloiset kakkutikkarit sopii tarjottavaksi vieraille tai vaikka ystävänpäivälahjaksi!
Kakkutikkarit ovat helppo ja hauska leivonnainen, jossa nimensä mukaan tikun nokassa nököttää herkkupala. Tikkarit voi valmistaa vaivattomasti valmiista kakkupohjasta tai kekseistä. Herkun voi koristella oman mielen mukaan.
Tarvitset tikkareihin:
200 g valmista kakkupohjaa tai keksejä
100 g tuorejuustoa, maun voit valita itse
2 ½ dl tomusokeria
2 rkl voita
20 kpl cocktailtikkuja
Koristeluun:
200 g suklaata (tumma- tai valkosuklaata)
Koristeita oman maun mukaan (esimerkiksi nonparelleja, mantelirouhetta tai erilaisia karkkirouheita)
Leipomaan!
1. Murenna kakkupohja tai keksit kulhoon. Kakkupohjasta on tarkoitus saada mahdollisimman hienoa jauhetta, joten murentaminen kannattaa tehdä käsin. Keksit voit hienontaa esimerkiksi kaulimen avulla.
2. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, tomusokeri ja pehmeä voi. Yhdistä seokset toisiinsa hyvin, käsin tai haarukkaa apuna käyttäen. Lopputuloksen tulee olla tiivis massa.
3. Laita massa jääkaappiin viilentymään ainakin muutamaksi tunniksi, mieluummin yön yli. Kunnolla jäähtynyttä massaa on helpompi käsitellä ja muotoilla.
4. Kun taikina on kunnolla jäähtynyttä, pyörittele siitä tikkarin kokoisia palloja. Laita palloihin cocktailtikut, dipattavat tikkarit ovat valmiit!
5. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Dippaa tikkarit suklaassa ja kopistele ylimääräinen suklaa pois. Anna suklaan jähmettyä hetki.
6. Koristele! Ripottelen tikkarin päälle esimerkiksi karkkirakeita ennen kuin suklaa on täysin jähmettynyt. Jos halut, voit dipata tikkarin kärjen myös toiseen suklaaseen.
7. Anna tikkarien jähmettyä ja herkuttele!
Anja toivottaa maukasta ystävänpäivää kaikille!
Haluatko oman Anjan? Täytä uuden asiakkaan yhteydenottolomake