Potilaalle
22.9.2017

Etäisyys ei ole este huolenpidolle

Etäisyys ei ole este huolenpidolle

Meidän jokaisen lähipiiristä löytyy henkilöitä, jotka ovat olleet vierellämme ja auttaneet meitä elämässämme eteenpäin. Kun aika kuluu ja tilanteet muuttuvat, on jossain vaiheessa meidän vuoromme toimia näiden henkilöiden tukena ja turvana. Monilääkityn läheisen arjessa voi olla apuna monella eri tavalla: siivoamme, käymme kaupassa ja hoidamme apteekkiasioita.

Elämme ajassa, jossa trendinä on olla alati liikkeessä. Asumme yhä kauempana juuristamme, minkä seurauksena läheisemme jäävät usein pitkienkin matkojen taakse. Etäisyys vaikeuttaa osallistumista arjen askareisiin ja huoli monilääkityn läheisen lääkehoidon onnistumisesta on monelle suuri. Mikäli lääkkeiden ottoa ei kukaan seuraa, on riskinä, että esimerkiksi muistiongelmista kärsivä äiti käyttää yksin ollessaan lääkkeitä väärin tai unohtaa ottaa ne kokonaan.

Anja haluaa turvata lääkkeenoton helppouden ja hoidon onnistumisen. 2000-luvun alkupuolella perustettu Anja on lääkkeiden koneellisen annosjakelun kotimainen edelläkävijä. Toimintamme ydin on tarjota tehokasta, turvallista ja luotettavaa lääkkeiden annosjakelupalvelua.

Näiden asioiden eteen me anjalaiset teemme päivittäin töitä. Haluamme poistaa lääkehoidosta syntyviä ylimääräisiä kuluja ja vähentää potilaalle sekä potilaan läheisille aiheutuvaa stressiä. Usein on helpotus, kun monisairaan läheisen lääkehoidon onnistuminen on Anjan ammattilaisten hoidossa. Koneellisessa annosjakelussa potilas saa omasta apteekistaan kahden viikon lääkkeet annospusseihin jaettuna.

Anjan asiakkaat maksavat vain toimitetuista lääkkeistä. Tämän ansiosta lääkejätteet jäävät pois, eikä ylimääräisiä lääkkeitä ja lääkepakkauksia kerry lääkekaappeihin. Lääkityksen vaihtumisen yhteydessä potilaan kokonaislääkitys tarkistetaan, mikä parantaa entisestään lääkitysturvallisuutta.

Toivon, että lukemalla lehteämme tutustut Anjaan ja lääkkeiden koneelliseen annosjakeluun. Löydät myös potilashaastatteluja ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Kun on sinun vuorosi huolehtia läheisestäsi, anna Anjan auttaa.

Mukavia lukuhetkiä toivottaa

Jarkko Kiuru, toimitusjohtaja


Lue lehti tästä


Haluatko oman Anjan? Täytä uuden asiakkaan yhteydenottolomake